Hyppää sisältöön

Viljasiilon muraali

Viljasiilo, Mariankatu 12, Salo

Saloon valmistui syyskuussa 2018 kaksi muraalia, jotka toteutettiin osana eri puolille Suomea jalkautuneen UPEA18-taidefestivaalin ohjelmistoa. Vuonna 2018 kolmatta kertaa järjestetty taidefestivaali on suuri julkisen tilan taidetapahtuma, joka synnyttää julkisen taiteen teoksia ympäri Suomea. Salo osallistui ensimmäistä kertaa mukana UPEA-taidefestivaaliiin 2018.

Toinen muraaleista valmistui rautatieaseman vieressä sijaitsevan korkean viljasiilon julkisivuun. Muraalin teki Torinosta kotoisin oleva Fabio Petani (s. 1987), joka on tehnyt taidetta kerrostalojen seiniin, linja-autojen kylkiin ja teollisuusalueille eri maissa. Talvisaikaan, jolloin muraaleja on vaikeampi toteuttaa, syntyy teoksia myös kankaalle. Suurseudun Osuuskaupan omistama viljasiilo muuttui Petanin työnä isokokoiseksi taideteokseksi, jonka aiheina ovat vuokot sekä kasvin lehtiaiheet yhdistyneenä abstraktiin muotokieleen. Teos sai nimen “Methanol & Anemone Coronaria” (metanoli ja kruunuvuokko). Muraalin valmistusta tukivat mm. Salon kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, SSO, Tikkurila ja Pintaväri sekä nostinfirmat.

Yhteystiedot
Viljasiilo, Mariankatu 12, Salo