Hyppää sisältöön

Seppo Manninen, Vapauden liekki

Sibelius-puistossa, Hermanni 1, Salo

Suomen 75-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi paljastettiin sota-aikojen sukupolvien työtä kunnioittava muistomerkki Sibeliuspuistossa. Puisto sijaitsee Raatihuoneenkadun varrella, Rummunlyöjänkadun ja Perniöntien välissä. Seppo Mannisen Ajan kaari ja Itsenäisyyden liekki muodostavat yhdessä Vapauden liekki -muistomerkin, joka kuvastaa itsenäisen Suomen historian kulkua. Ajan kaari, joka kuvaa maamme historiaa 1900-luvun alusta tähän päivään, kohoaa maasta välillä voimalla ja välillä katketen. Kymmenen metriä pitkä Ajan kaari on veistetty Mäntsälän punaisesta graniitista. Itsenäisyyden liekki symboloi sitä lujuutta, voimaa ja määrätietoisuutta, jota tarvittiin maan itsenäisyyden tavoittamiseksi ja säilyttämiseksi. Liekki on hiottua ruostumatonta terästä. Hanke toteutettiin lahjoitusten, kansalaiskeräysten ja kaupungin avustuksen turvin.

Kuvanveistäjä Seppo Manninen on syntynyt vuonna 1937. Hän yhdistää veistoksissaan eri materiaaleja kuten puuta, kangasta ja metallia. Salon uuden ammattikorkeakoulun ala-aulan seinällä on Seppo Mannisen veistos Sinisiä ajatuksia. Muita hänen teoksiaan ovat Turun konserttisalin Crescendo, Someron seurakuntakeskuksen Elämän vesi sekä Someron Kiirun koulun Tiedon portaat. Somerolainen Manninen kuuluu mm. Suomen kuvanveistäjäliittoon ja Dimensio -ryhmään.

Yhteystiedot
Hermanni 1, 24100 Salo