Särkisalo Valehtelijan taukopenkit
Ympäri Särkisaloa on kävelijöiden iloksi sijoitettu Valehtelijoiden Penkkejä. Penkkeihin on tuotu tarinoita ja luontotietoa. Hyvän mielen kivikin saattaa penkiltä tervehtiä kulkijoita. Kartta penkkien sijainnista löytyy tästä.
Särkisalon penkkiprojekti sai alkunsa vuonna 2016 Harriet Corinin lausahduksesta; ikäihmiset tarvitsevat liikkuessaan ”levähdyspenkkejä”. Antti Eriksson piirsi paperille helposti nikkaroitavan penkin mallin ja ryhdyttiin suurella innolla toimeen. Penkit ”myytiin” yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille henkilöille 80€ kappale hintaan. Rahoilla hankittiin tarvikkeet ja penkit nikkaroitiin koko kylän voimin.
Yhres toiminta on vuosittain teettänyt muutaman penkin lisää, jotka ovat Veikko Tähtisen suunnittelemia ja nikkaroimia. Valehtelijan taukopenkit ovat suosittuja ja palvelevat nykyisin kaikenikäisiä asukkaita, vapaa-ajan asukkaita ja muita kulkijoita. Yhresin suositut torstai-kävelyt kulkevat usein myös penkkien kautta.
Kesällä 2023 Särkisalon valehtelijan penkit odotellevat jälleen luikurin laskijoita, potaskan puhujia, narraajia, höynäyttäjiä ja niin edelleen. Kauniiden saaristomaisemien lisäksi tänä vuonna penkeiltä löytyy Meriluodon Mimmin tekemiä hauskoja tekstejä ja ihastuttavia piirroksia valehtelun ”filosofiasta”. Kolmelle eri penkille on jaoteltu ”millainen valehtelija sinä olet” horoskoopit. Käykäähän etsimässä oma valehtelijan horoskooppi!
Bonuksena saattaa penkeiltä tervehtiä kylän kädentaitajien tekemiä Hyvän mielen kiviä, joita voi halutessaan ottaa mukaan itselle iloa tuottamaan.
Kartan ”täppejä” napauttamalla saa esiin kuvia penkeistä ja niiden paikoista. Vasemman yläkulman nuolesta saa esille yleisesittelyn penkeistä. Oikean kulman ”neliötä” napauttamalla saa esiin suuremman kartan ja kartan voi jakaa ”neliön” vieressä olevaa kuvaketta napauttamalla.
Penkit ovat merkittynä myös painettuun Särkisalon repäisykarttaan (329,34 Kt), joita saa Särkisalokodilta, Ravintola Tiirannasta sekä Särkisalon kesäravintoloista niiden auettua. Lisäksi repäisykartan voi noutaa myös Salon kaupungin talon infosta.
Penkit viedään paikoilleen toukokuussa ja talvisuojaan lokakuussa Särkisalon silakkamarkkinoiden jälkeen.