Hyppää sisältöön

Jackie Brookner, Veden taika, 2009

Satamakatu, Salo

Veden taika (The Magic of Water) on Salon jätevedenpuhdistamon altaaseen vuonna 2009 rakennettu vettä puhdistava lintusaari. Noin 30 metriä pitkä bioveistos sijaitsee altaan keskellä noin 20 metrin etäisyydellä rannasta ja Vuohensaareen johtavasta tiestä. Teos koostuu osista, joita ovat kelluva lintujen pesimäsaari, kaksi laidoille sijoitettua puhdistusmodulia ja saaren keskeltä nouseva sumu.

Yhdysvaltalaisen taiteilijan Jackie Brooknerin (s.1945-2015) bioveistokset ovat eläviä veistoksia, joihin kuuluvat kasvit suodattavat ja puhdistavat vettä. Ensimmäisen ulkoteoksensa The Gift of Water hän valmisti vuonna 2001 Saksaan Dresdeniin. Ulkouima-altaaseen tehty betoniveistos esittää yhteen liitettyä käsiparia, joka muodostaa kupin. Massiivista bioveistosta peittää sammal, jonka läpi altaaseen valuva vesi kiertää.

Yhteystiedot
Satamakatu, Salo