Ilolan Arboretum
llolan Arboretum on kokonaisuudessaan 20 hehtaarin arboretum: puulajipuisto, metsäpuutarha ja maisemapuisto, josta hoidettua on noin 15 hehtaaria. Täällä suomalainen luonto on sulassa sovussa puistomaisuuden kanssa. Ilola sijaitsee Salon Kiikalassa 22 kilometrin päässä Salon kauppatorilta. Arboretumin ensimmäiset istutukset ovat 1980-luvun lopusta, alue on laajentunut vuosittain. Yleisölle olemme olleet avoinna vuodesta 1998 alkaen.
Ilolan Arboretumin ajatuksena ei ole vain esitellä eri puu-, pensas- ja perennalajeja, vaan luoda niillä esteettistä harmoniaa. Alue on rakennettu pääideanaan puhtaasti maiseman luominen, sisältäen kuitenkin suomalaisen luonnon monimuotoisuuden. Ilolan suoma nautinto vierailijoille avautuu juuri esteettisen silmänruuan tuomassa mieltymyksessä. Alueelta löydät kalliopuutarhan lisäksi suomalaista ympäristöä, sekä vuonna 2015 perustetun selvästi puistomaisemman alueen. Sieltä vaativakin maiseman tarkkailija löytää lukuisan joukon erilaisia havukasvien muotoja. Kesäkuun alkuviikoilla Ilolaa koristavat yli 3000 alppiruusua ja atsaleaa. Syksyn koristuksen luo värikäs ruska. Monimuotoista ja erilaista katseltavaa riittää varhaiskeväästä pitkälle syksyyn. Salon Taiteilijaseura ry järjestää arboretumissa kesällä ympäristötaidenäyttelyn, jonka teokset ovat luontevana osana arboretumin maisemaa.
Ilolan Arboretumin polut soveltuvat myös esim. lastenvaunujen kanssa kulkijoille, mutteivat ole täysin esteettömiä; korkeuseroja ja kaltevuutta esiintyy. Polkureitistö on noin kolme kilometriä. Olemme avoinna toukokuussa ja elokuusta lokakuulle päivittäin klo 10–19, kesä- ja heinäkuussa klo 10–22, talvella poluilla ei ole kunnossapitoa. Pääsymaksu on 2 €/hlö. Ryhmäopastukset pyydetään varaamaan hyvissä ajoin etukäteen, hinta- ja sisältötiedustelut ja varaukset: ilolanarboretum.opastukset@gmail.com tai puhelimitse 044 977 2491 (Juurevasti juurista / Sari Scimone).
Tervetuloa – Ilolasta iloisesti tervehtien,