Hyppää sisältöön

Merikotkan kierros, veneily- ja melontareitti, Saaristomeri

Salo, Kemiönsaari ja Parainen

Koe lounaisrannikon idylliset kylät sekä Saaristomeren ja Teijon kansallispuistojen kauniit maisemat. Vesireitti Suomen suurimman mereisen saaren, Kemiönsaaren, ympäri kulkee kolmen kunnan Salon, Kemiönsaaren ja Paraisten alueella. Merikotkan kierroksen voi tehdä moottori- ja purjeveneellä, kajakilla tai sup-laudalla meloen tai vaikka soutaen. Merikotka on Saaristomeren kansallispuiston tunnuseläin – tule merikotkan maisemiin kokemaan Saaristomeri, yksi Suomen kansallismaisemista.

Kesäaikana useimmat Merikotkan kierros -reitin kylät ja satamat tarjoavat monipuolisia palveluita veneilijöille ja melojille – ja Lounais-Suomen luonto on kukkeimmillaan. Keväällä ja syksyllä reitin varrella on palveluita vähemmän, mutta silloin on mahdollisuus kokea rannikon ja saariston kylien rauhallista elämänmenoa ja Saaristomeren ainutlaatuisen luonnon heräämistä tai värikästä ruskan aikaa.

Merikotkan kierros koostuu kahdeksasta etapista. Kierroksen kokonaismatkaksi tulee noin 155 kilometriä. Reitin alkupuolen etapeilla Salon rannikon idylliset kylät ja niiden nähtävyydet ovat helposti saavutettavissa. Reitin keskiosan etapeilla vieraillaan Kemiönsaaren kylissä sekä Saaristomeren kansallispuiston ainutlaatuisissa saarissa, joissa odottavat mukavat retkisatamat ja luontopolut. Reitin loppupuolella on vähemmän satamia ja palveluja tarjolla, mutta sitäkin maaseutumaisemien luonnonrauhaa.

Merikotkan kierros vaihtelee pitkistä ja kapeista Kemiönsaaren ja Salon sekä Kemiönsaaren ja Sauvon välisistä suojaisista selkävesistä Klobbfjärdenin ja Gullkronan avoimempiin selkiin.

Veneile ja melo rannikon ja saariston luontoa, paikallisia asukkaita ja toisia vieraita kunnioittaen.

Lisätietoa reitistä Sea Eagle Trail Havsörnarnas rutt