Hyppää sisältöön

Elokuvateatteri ja kulttuuritalo Kiva

KIVA, Horninkatu 21
Elokuvateatteri - Kulttuuritalo KIVA
Elokkuvateatteri - Kulttuuritalo KIVA

Kivan rakennuttajana toiminut Salon Seudun Sanomalehti Oy kaavaili 1930-luvulla Horninkadun ja Inkerinkadun kulmaukseen liike-, asuin- ja elokuvateatterirakennusta. Suunnittelijana toimi arkkitehti Erik Bryggman, joka myös hahmotteli em. kokonaisuutta. Rakennuttaja kuitenkin luopui alkuperäisestä ajatuksesta, ja Horninkadun varrelle valmistui vuonna 1938 yksistään Elokuvateatteri Kiva. Siitä tuli tyyliltään puhtaimpia ja rakennushistoriallisesti mielenkiintoisimpia kohteita Salossa. Bryggman piirsi rakennuksen viistosti kohti tontin takaosaa vetäytyväksi kokonaisuudeksi, joka on arkkitehtonisesti funktionalismia edustavimmillaan. Myös sisätilat huokuivat funkiksen uudenaikaisuutta. Eteisaulan avara ja valoisa linjakkuus jatkui elokuvasalin eleettömän pelkistetyssä ilmeessä, jota täydensivät putkirakenteisten katsomoistuimien rivistöt. Kivan myöhempää käyttöä 1960–70-lukujen taitteesta lähtien leimasi vakiintumattomuus ja monesti myös tyhjillään oleminen. Vuonna 2005 Kiva avattiin kunnostettuna kulttuuritalona sen alkuperäistä luonnetta ja rakennustaiteellista tyyliä kunnioittaen.